lauantai 6. huhtikuuta 2013

Jämälankaneulontaa!


Lankakoria kannattaa aina välillä tyhjentää jämälankaneulomuksilla. Sitten voi taas hyvillä mielin ostaa uusia lankoja tilalle.. ;) Minulla on tapana ostaa tulevaa neuletyötä varten lankoja mieluumin reilusti, ettei ne vaan lopu kesken. Lopputulos on tietenkin se, että lankakori on tulvillaan yksittäisiä keriä. Onneksi niistä voi tehdä vaikka mitä!

Novitan 7-veljestä on yksi suosikkilangoistani. Se on laadukas ja kestävä tuotteessa, ja sen verran paksu lanka, että sen neulominen sujuu ripeästi. Huomasin vähän aikaa sitten, että lankakorini on tulvillaan juuri tätä lankaa.  Niinpä päätin neuloa siitä jotain lapsille! Villatakit tästä langasta on aika kuumia, päätin siis jättää hihat pois. Ohje on joku perus-villatakin ohje vanhasta Novita-lehdestä, kädenteiden reunat on huoliteltu virkkaamalla. Tytön villatakin pidensin tunikaksi, yläosa on tehty samalla ohjeella kuin pojan.  Tunikassa on muutamassa raidassa Novitan Nalle-lankaa ja paljettilankaa, niistä pikku prinsessa ilahtui erityisesti.. :D Aika kivoja neuleita noista tuli, koot on mitoitettu ensi talven pakkasille..
Lankojen päätteleminen on minulle epämiellyttävin vaihe neulomisessa, ja jämälankaneulomuksissa niitä on paljon. Olen ratkaissut ongelman neulomalla värinvaihtokohdassa 6 silmukalla molemmilla langoilla, silloin päättelyä ei oikeastaan tarvita. Jämälankatyössä raidat kuuluukin olla erikokoisia, ja värin vaihtuminen aina erikohdassa sopii tyyliin hyvin. Värit ovat niin ihania, neulominen oli silkkaa väriterapiaa. Neulominen oli myös nopeaa kun aina täytyi saada vielä yksi raita neulottua...

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!

Onko sinulla pääsiäisperinteitä? Omaan pääsiäiseeni kuuluu perinteiset rairuohot tipuineen, koristellut munat ja pajunkissat. Ruukkunarsissit keittiön pöydällä luovat uskoa kevään tuloon ja ilmojen pikaiseen lämpenemiseen. Pääsiäisherkut kuuluvat myös olennaisena osana vapaapäivien viettoon, riippumatta siitä missä pääsiäistä viettää. Oma pääsiäiseni sujui tänä vuonna arkisesti suursiivouksen merkeissä, mutta pientä makeaa kahvipöytään täytyi silti leipoa!
Tämä kakku on kotoa, äidin reseptikirjasta. Teen sitä melkein joka vuosi, se on siis perinne! Ohje on todennäköisesti poimittu jostain lehdestä. Kyseessä on siis tiikerikakku, joka on vaan leivottu erilaiseen vuokaan. Tällä kertaa sydämenmuotoiseen silikonivuokaan. Kakku on kostutettu appelsiinimehulla, kuorrutettu suklaakuorrutteella ja koristeltu pääsiäiskarkeilla. Helppoa ja hyvää! Kakku on siis "kuivakakku", mutta appelsiinimehu pehmentää sopivasti rakennetta.