lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuskakku

Back to the basics


Olen tehnyt monenlaisiin juhliin erilaisia, isotöisiäkin kakkuja. Mutta jos lähden perusteista ja mietin, mikä toimii parhaiten, ei kai voi olla mitään parempaa kuin mansikat ja kermavaahto. Tuoreet marjat ylipäätään toimii aina. Tämän kakun mansikat ovat muistaakseni saksalaisia, ja mustikatkin isoja pensasmustikoita. Mutta ei sen väliä, hyvin maistui! 



Naked cake 


Viime aikoina on ollut muodikasta tehdä  ns. naked cake, alaston kakku. Alastomuus tarkoittaa siis sitä, että kakkua ei ole kuorrutettu, vaan sivut ovat paljaat, ja kakusta siis näkee mitä sisällä on. Tätä on pitänyt kokeilla jo pitkään, mutta ei ole ollut sopivaa tilaisuutta. Kakun alastomuus vaatii kakkupohjaltakin edustavuutta, yleensähän kakuissa riittää, että kakkupohja on kypsä, epämääräiset reunat tms, voi leikellä pois täyttövaiheessa. Kakkuvuoissa usein käytetty korppujauho kannattaa ehkä jättää pois, ja vuorata vuoka vaikka leivinpaperilla. Tässäkin kakussa kakkupohja tummui toisesta reunasta vähän liikaa, mutta en viitsinyt sitä sen kummemin leikellä. 


Täytettä kannattaa laittaa luonnollisesti runsaasti, koska sivut jäävät paljaaksi. Tässä kakussa on vaahtona on pelkkää kermavaahtoa, makeutettuna vaniljakreemijauheella. Jauheen tarkoitus oli saada kermavaahdosta vähän paksumpaa. Tosin laitoin sitä tosi vähän, koska en pidä sen mausta suurena annoksena. Eli toisin sanoen, vanilja- tai tavallinen sokeri riittäisi hyvin. Mansikoiden ja mustikoiden lisäksi kakun välissä on pieniä mintunmakuisia marekipaloja. Löysin purkin sattumalta cittarista, ja päätin kokeilla. Yleensä kaupan marengit on aika ällöjä, mutta nämä olivat hyviä! 


Kahvipöydässä lapset söivät juhannuskakkua innoissaan, tämä oli kuulema toiseksi parasta tekemääni kakkua! Jäi epäselväksi, mikä on paras. Ehkä se on vielä tulossa! ;) 

Aurinkoista juhannusta!




lauantai 14. helmikuuta 2015

Talvikranssi

Mulla täytyy olla aina ulko-ovessa jonkinlainen ajankohtainen kranssi tai ovikoriste. Ihan joka juhlaa varten niitä ei kuitenkaan tule, koska ne valmistuu mulla usein vähän viiveellä. Tämä talvikranssi oli suunnitteilla jo ennen joulua, mutta se valmistui vasta nyt. Hyvät kranssit pääsee oveen seuraavanakin vuonna, einiinhyvät menee purkuun ja uudelleen kasattavaksi. Nyt kun meillä ei ole enää tiimaria, kranssitarpeiden hankinta ei ole enää niin helppoa! Noitä yksinkerraisia styros-pohjarenkaitakin olisi kiva saada vaikka prismasta, mutta ainakin vielä niitä saa yleensä vain askartelukaupoista. Tämän kranssin pohja on Novitan Hile-langalla päällystetty styroksrengas. Lanka on kiinnitetty erikeepperillä. 


Kaikenlaiset lumihiutaleet ovat mielestäni kauniita, ja olen viljellyt niitä moniin käsitöihin, virkkaamalla, kankaanpainannalla, neulomalla, askartelemalla. Kranssin lumihiutaleet on virkattu erilaisista langoista. Käsityölehtien joulunumeroissa ja netistäkin löytää virkkausohjeita vaikka kuinka. Mitä ohuempi lanka sitä sirompia lumihiutaleita tulee. Ohuet kirjontalangat ovat mielestäni parhaita ! Kestää hetken ennenkuin oppii virkkaamaan siistiä mikroskooppisen pienellä koukulla! Mutta samanlaista virkkausta se kuitenkin on, ei sen vaikeampaa loppujenlopuksi! Lumihiutaleisiin virkataan vain muutama kierros, joten ne valmistuvat nopeasti. Ne on kovetettu tutulla Powetex-lakalla. :)

Talvi-iloa!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kinuskia, kanelia ja puolukkaa


Tällä viikolla sain tehdä kakun erään upean kollegani eläkejuhliin. Emme ehtineet pitkään työskennellä yhdessä, mutta sitäkin onnellisempi olen, että ehdin tutustua tähän ihanaan ihmiseen <3 Kakku sinällään ei ollut mikään taidonnäytös, töissä ruokatunnilla koristeltu. Mutta kakunkoristelu voi olla myös nopeaa ja helppoa!

Olen jo pitkään suunnitellut ison liljamuotin ostamista, ja nyt  sain sen viimein. Isot muotit maksavat yleensä alle 10 €, mutta kestävät kyllä huolellisessa käytössä. Muotin kanssa kukkien tekeminen on tosi helppoa. Vähän kuin pipareita leipoisi! Käytän kaupan valmista sokerimassaa, niitä saa nykyään monenvärisiä ruokakaupoistakin. Sokerimassaa kaulitaan tomusokerin avulla, itse käytän ikeasta ostettua leivonta-alustaa alla. Jos haluaa kukalle kolmiulotteista muotoa, sen voi jättää kuivumaan haluamaansa asentoon pariksi päiväksi. Tähän tarkoitukseen on myytävänä valmiita muotoja, mutta muotoutuva folio käy tähän tarkoitukseen yhtä hyvin. Muotoilin foliosta donitsin muotoisia rinkuloita, ja laitoin sokerimassasta painetun kukan keskelle. Kukat kuivuvat muotoonsa parhaiten ilmavasti, minulla on usein hyllyn päällä tarjotin, joka on vuorattu leivinpaperilla ja kuivuvat koristeet siinä. Ennen tarjoilua sivelin näille liljoille kullanväristä tomuväriä, ja kiinnitin sokerikuorrutteella kullanvärisiä pallo-kakunkoristeita. Ei ne nyt ihan oikean liljan näköisiä ole, mutta tyylikkäitä silti. Kakun pursotukset on tehty perinteisellä tähtityllalla. 

Kakun välissä on kinuski-puolukkamousse, jota on tuunattu sesongin mukaan kanelilla.  Kanelin maku oli vähän liian voimakas, taisin laittaa sitä hieman liian runsaalla kädellä. Ei se pahaa ollut, mutta kinuskin maku jäi hieman taustalle. Kakkupohjana on 3x vaalea kääretorttupohja. Pienempään kakkuun valitsisin kyllä täyteläisemmän kakkupohjan, Kääretorttupohjan hienous on sen muodossa, siitä saa helposti leikattua eri muotoja, ja tehtyä myös isoja kakkuja. Leivontakaupoissa myytävät reunakalvot ovat hyviä apureita kakkujen kokoamisessa. Niiden avulla voi tehdä kakkulle "seinät", joiden avulla täyttäminen onnistuu paremmin ja reunoista tulee siistit. 

Kinuski-puolukka-kaneli -mousse (ohje yhteen väliin)

1,5 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
0,5 -1 tl kanelia

1,5 dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
(liivatelehtiä tarpeen mukaan!)

1,5dl jäisiä puolukoita

kieuhauta kuohukerma ja fariinisokeri mielellään jo täyttämistä edeltävänä iltana. Lisää valmiiseen kinuskiin kaneli. Anna kylmentyä jääkaapissa. 
Vaahdota kylmä kinuskikerma. Vaahdota myös toinen kerma, ja yhdistä tuorejuusto ja lopuksi kinuskikermavaahto. Jos seos tuntuu kovin löysältä, tai jos kakun ominaisuuksian takia moussen pitäisi olla jämäkämpää, lisää 1-2 liivatelehteä veteen liotettuna. Itse pyrin aina minimoimaan liivatelehtien käyttöä, koska ne vievät aina makua pois! Lisää jäiset puolukat mousseen vasta kakun täyttövaiheessa. Silloin puolukat eivät värjää moussea.

Ihania eläkepäiviä Sirpa! :)





lauantai 8. marraskuuta 2014

Vanhaa uudella tavalla


Kovetusharrastus jatkuu! Vanhoja Kauneimmat Käsityöt-lehtiä lukiessani sain täydellisen idean, jota piti päästä heti kokeilemaan käytännössä. Lehdessä oli siis virkattuja ja neulottuja pitsiliinoja, joita tehtiin ennen pöytäliinoiksi. Lumihiutalefiiliksissä mietin, miten ohje taipuisi paksumalla langalla neulottuna. Ohje jota käytin, on siis neulotun pitsiliinan ohje, joka ohjeenmukaisella langalla tehtynä on kooltaan n. 22cm. Innostus oli niin suuri, että tähän hätään ei ehtinyt lankakauppaan, vaan oli mentävä niillä mitä kaapeista löytyy. Ja sieltähän löytyy.... :) Käytin työhön luonnonvalkeaa 7 veljestä lankaa ja valkeaa Novita Säde -paljettilankaa, Valmiin työn ympärysmitta on n. 60cm. Kovetuksen tein kylppärin lattialla vahaliinan päällä. Sivelin lakkaa yhden kerroksen kerrallaan molemmille puolille. Lakan laittaminen nihkeälle villalle ei ollutkaan niin helppoa kuin puuvillalle. Työ kuivui monta päivää, mutta lopputulos oli hyvä!

Seuraaksi kiinnitin 40 led-lampun sarjan työn taakse lamppu kerrallaan ohuella rautalangalla. Ja sittn ripustus naulaan pianon yläpuolelle. Voila! Ajattelin ensin, että työssä on oltava jonkinlainen kehikko, mutta menee se näköjään näinkin! :) Tykkään!




Pientä virkkausta

Muistatteko Frendeistä, kun Phoeben velipuoli kertoi harrastuksensa olevan erilaisten asioiden sulattaminen? Viime aikoina minua on kiinnostanut asioiden kovettaminen.. :) Kaikki alkoi siitä, kun ostin askartelukaupasta Powertex -nimistä kankaankovetusainetta. Olen aiemmin jo kovettanut pieniä virkattuja pyörylöitä erikeeperillä, mutta jälki olisi voinut olla mielestäni siistimpi. Kesällä innostuin taas isoäidinneliöistä Novitan uusien ja kivanväristen puuvillalankojen ansiosta. Parilla kerroksella virkattuna kappaleista ja tekstiililakalla kovetettuna neliöistä tuli kauniita koruja.

Alemmassa kuvassa lakatut kappaleet roikkuvat kylppärissä kuivumassa. Purkissa neuvotaan kastamaan kovettava kangas lakkaan. Itse laitoin lakkaa pakastusrasiaan, ja pyörittelin kappaleet pienessä määrässä molemmin puolin. Siveltimen kanssa kannattaa poistaa liika lakka, niin virkatun pinnan reiät pysyvät auki.

Turkoosien korvakorujen lanka ei ole parasta mahdollista tähän tarkoitukseen, kiiltävä ja kierteinen lanka sopii parhaiten. Pinterestistä bongasin myös ompelulangasta virkattuja koruja, Sitäkin voisi kokeilla!

Oma Koppa -blogista löysin syksyllä kauniita virkattuja vaahteranlehtiä, joista tuli kauniita koristeita kranssiin. Pienet kappaleet valmistuvat nopeasti! Talveksi olen jo alkanut virkata erilaisia lumihiutaleita, ehkä laitan niitä ulos terassille äitini tekemään havuasetelmaan.. Powertex-purkissa ei luvata säänkestoa, mutta ehkä sateensuojassa ne säilyvät. 

Asusteita syksyksi!

Syksyllä ilmojen viilettyä minut valtaa pakottava tarve neuloa uudet asusteet talveksi. Nykyään kaulaliinat ovat vaihtuneet käteviin tuubikaulureihin. Nämä asusteet ovat tilaustyö ystävältä, ja näihin oli langat valmiina, sekä ajatus pipon mallista. 


Tein viime talvena muutamia pipoja samalla tekniikalla, ja niitä toivottiin lisää. Pipo on neulottu tasona neuloen aina oikeaa niin, että toisesta reunasta vähennetään koko ajan silmukoita, ja toiseen reunaan lisätään. Kappaleesta tulee siis täysvino,ja siitä syntyy raidoitus. Ainaoikea on nerokas pinta erityisesti paksulla langalla neulottuna, se on joustava, rouhea ja muhkea. Ja tietenkin helppo! :) Ohje on muokattu novitalta, ohje löytyy mm. täältä.  Neulomani pipon lankana on kolminkertainen, merkistä en ole ihan varma, mutta tiheydeltään n. 24s/10cm. Tuubikaulurissa lanka on kaksinkertaisena. Asusteet on viimeistelty Lentävästä Lapasesta ostetuilla kookos-napeilla ja virkatuilla yksityiskohdilla. 

Virkattu kukka

1krs. Virkkaa 35 kjs 
2krs. Tee 1p viidenteen kjs:aan koukusta laskien, * 1kjs, jätä väliin 1 kjs (1 p, 1 kjs, 1p) seuraavaan kjs:aan; toista *:stä krs loppuun.
3krs. 3 kjs, 5p ensimmäiseen kjs-kaareen. *1 ks seuraavaan kjs-kaareen, 6p seuraavaan kjs-kaareen; toista * :stä, lopuksi 6p viimeiseen kjs-kaareen. (16 simpukkaa)


4krs. Päätä lanka niin, että siihen jä pitkä häntä kukan päättelemistä varten, ja asettele kukka spiraalimaisesti haluamaisi kokoisesti, ja ompele kerrokset yhteen. Ompele nappi tms. keskelle. HUOM!! Kukan kokoa voi muuttaa haluamakseen vaihtamalla ensimmäisen kierroksen silmukkamäärää. Riittää, että silmukkamäärä on pariton.



















Halloween-synttärit


Poikani on syntynyt pyhäinpäivänä, ja jostain syystä synttäreistä tulee aina halloween-teemaiset. Ja miksikäs ei, kyllähän hämähäkit, hirviöt ja muut pelotukset sopii hyvin kuusivuotiaan mielenmaisemaan! :) 


Kakusta päätettiin tehdä tänä vuonna hämähäkki-tyylinen. Jotenkin uniikit ideat oli aika vähissä tämän kakun suhteen, niimpä koristelusta tuli aika yksinkertainen: Valkoinen kaulittu sokerimassa, johon on maalattu mustalla pastavärillä hämähäkinseitti. Koristehämähäkit on tehty kick-patukoista ja lakumatoista. Silmien valkoinen osa on sokerimassaa. Kick-patukka on helppoa muotoilla, ja se on sen verran tahmeaa, että mitään liimausainetta ei erikseen tarvita. Hämähäkit ovat aika naivistista, itse asiassa ne ovatkin siskontyttöni tekemiä! Mutta itse ainakin tykkään enemmän tuollaisista vähän hassuista spaikeista..

Kakun sisästä ei olekaan nyt kuvaa, se meni niin nopeasti! ;) Kakkupohja on perinteinen 6 munan sokerikakkupohja, ja yhdessä välissä on suklaamoussea, ja toisessa lakumoussea. Täytyy sanoa, että toimii!! 

Ohjeet tulee tässä:

Suklaamousse:

2,5dl vispikermaa
100g vaniljatuorejuustoa
100g tummaa suklaata

Vaahdota kerma. Sulata suklaa ja yhdistä se ensin juuston, ja lopuksi kerman kanssa. 


Lakumousse:

150g kick-patukoita 
1,5 dl kuohukermaa
1,5 dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa

Pilko ja sulata kick-patukoita teflon-kattilassa kuohukerman kanssa. Lämmitä pienellä lämmöllä, kunnes patukat ovat sulaneet kermaa. Jäähdytä kunnolla (itse annoin olla yön yli jääkaapissa). Vatkaa tehty seos kylmänä, ja toisessa astiassa vispikerma. Yhdistä lopuksi kaikki ainekset.

Toinen kakku, suklaa-rommirusinakakku on enemmän aikuiseen makuun. Tein siihen brownie-pohjan, ja täytteeseen tulee tummaa rommia. En muista mistä olen ohjeen löytänyt, se on kopsattu vuosia sitten reseptikirjaani, mutta nyt se pääsi vasta kokeiluun. Brownie-pohja on suoraan kinuskikissalta, se löytyy täältä


Suklainen rommirusinakakku

Tee ensin brownie-pohja irtopohjavuokaan. 
Täyte: 
150g tummaa suklaata
2 keltuaista
3 rkl tummaa rommia
1 dl korintteja + 1/2 rkl rommia
2 valkuaista ja 1 rkl sokeria
3 dl vispikermaa
1dl sokeria
5 liivatelehteä
0,75 dl kuumaa vahvaa kahvia

Sekoita kupissa korintit ja 1/2 rkl rommia ja anna maustua hetki. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaa mikrossa, lisää joukkoon keltuaiset ja sekoita tasaiseksi. Mausta seos rommilla. Vaahdota valkuaiset ja 1 rkl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon sokeri ja rommilla maustetut korintit. Sulata liivatteet kuumaan kahviin ja lisää ohuena nauhana kermavaahtoseokseen. Yhdistä suklaaseos ja valkuaisvaahto varovasti ja yhdistä lopuksi kaikki ainekset. Hyydytä seuraavaan päivään. Kakun maku on parhaimmillaan parin päivän päästä!


Tein browniepohjaa vähän ylimääräistä, ja osa siitä pääsi matojen mullaksi lasiastiaan. Hauska idea, moni vähän epäili ennenkuin uskalsi maistaa! :)








Illalla juhlien jälkeen kysyin päivänsankarilta, oliko hän tyytyväinen juhliin ja kakkuun. Hän kuulema oli, mutta kakun päällä olisi pitänyt vielä olla jäätelötötteröitä ja karkkeja. Seuraavana päivänä meille oli tulossa vielä yhdet vieraat, ja päätin tehdä pikkumiehen onnelliseksi. Tarjolla oli jäätelöä, ja sankarin itsensä koristelema annos tötteröillä ja runsaalla karkkikuorrutuksella. Hyvää oli sekin. :)