lauantai 10. elokuuta 2013

Onnea prinsessa

Rakas tyttäreni täytti vähän aikaan sitten 3 vuotta, onnea murunen <3 Hänen kakkutoiveensa on jo pitkään ollut selvä; prinsessakakku on saatava. Ensimmäisiin, sukulaisjuhliin sain vielä puhuttua kruunukakun, joka ei kyllä tosin ollut kovin edustava. Toisiin juhliin, jonne kutsuimme paljon lapsia ja ystäviä, tehtiin prinsessakakku. Pienen johdattelun jälkeen muutimme disneyn prinsessa ruusunen idean lapsekkaampaan, kirjoista ja telkkarista tuttuun pikkuprinsessa-hahmoon.
Kruunukakussa huomasin taas kerran, että sokerikuorrute ei maistu hyvältä, se on liian makeaa. Sokerikuorrutteiden maut ovat kyllä menneet hienosti eteenpäin, ostin prismasta neljää eri väriä sisältävän kuorrutepakkauksen koristeluun, ja ne kyllä maistuivat selvästi joltakin; joku suklaalle, joku sitruunalle jne. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kaksikerroksisen kakun, eikä lopputulos häikäise. Kaksikerroksisuus ei sinänsä ollut vaikea tehdä, mutta koko kakun kuorruttamin sokerikuorrutteella on stressaavaa, eikä onnistu minulta kauniisti. Ehkä pitäydyn jatkossa hyvänmakuisissa kakuissa... ;)
Tyttäreni kakun kuuluu olla vaaleanpunainen, täytteenä on siis mansikkatäyte. Molemmissa kakuissa siis. Löysin hyvän kuuloisen mansikkatäytteen Bellebaielta. Rahkaksi valitsin valkosuklaa-lime rahkan, ja veden sijaan kiehautin liivatteet sitruunamehuun. Oli kyllä hyvää suosittelen! Meillä tehdään aina kakut vähälaktoosisina, koska sitä vaivaa on monella meidän vieraista. Se rajoittaa vähän varsinkin suklaatuotteiden käyttöä. Kakku on kostettu vaniljamaidolla, sekin täytyy muista ostaa vähälaktoosisena!
Pikkuprinsessakakussa on sokerikuorrute vain päällä, ja kerma on pursottu punostyyliin. Oppi on peräisin kinuskikissalta. Pikkuprinsessan osat on tehty erikseen, ja naama piirretty elintarviketussilla. Prinsessan hiukset on tehty valkosipulipuristimella. Tähän kakkuun olen kyllä tyytyväinen!

Mansikkamousse:

(2 väliin)

5 dl vispikermaa
1 prk valkosuklaa-lime -rahkaa
n. 5dl mansikoita
n. 0,75dl sokeria
5 liivatetta
2 rkl sitruunamehua

Jälkimmäisiin juhliin halusin kokeilla tehdä lisäksi mustaherukka-juustokakkua. Olen saanut kerran taivaallisen hyvää sellaista, mutta ohje oli salainen. Luulen, että salaisuus on mustaherukkalikööri. Tekeleeni oli kyllä hyvänmakuinen, mutta esteettisesti se ei ollut kaunis. Mustaherukat pitäisi ehkä paseerata, poistaa kuoret siis. En tiedä onko paseeraus tässä kohtaa oikea termi... Se kuulostaa kyllä aika työläältä. Kakun ulkonäköä eivät pelastaneet edes hätäisesti tehdyt kiehkurat kermavaahdon jämistä. Kehitettävää siis riittää!

Mustaherukka-juustokakku:

pohja:
200 g Digestive-keksejä
70g  voita

Mousse:
2,5dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g ranskankermaa
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
200g mustaherukoita
5 liivatetta
3 rkl mustaherukkalikööriä

Kiille:
2dl mustaherukkamehua (jossa vähän joukossa makeampaa mansikkamehua)
2 liivatetta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti