maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ruusuja äidille

Ruusukakku
Äitienpäiväkakkupostaus on pahasti myöhässä. Mutta niitä juhlia on kiva muistella vielä näin kesäkuussakin! :)
Äitienpäivää juhlittiin meidän perheessä tänäkin vuonna isolla porukalla, mukana oli monta upeaa äitiä. Äitienpäiväkakun idea löytyi tänä vuonna jo kauppoihin tulleista mansikoista. Mansikat ovat kovasti meidän perheen mieleen, niinkuin varmasti monen muunkin. Tähän kakkuun mansikka sai lisätwistiä kirpeästä sitruunasta ja limestä. Valion maustettu rahka valkosuklaa-lime on raikas lisä kakun täytteeksi. Lime- ja sitruunamehua on täytteessä ja pohjan kostukkeena. Mansikoita on sekä tuoreina, sekä soseutettuina täytteessä. Kokonaisuus on varsin raikas, eikä liian makea! Suunnittelin aluksi laittavani valkoiseen täytteeseen valkosuklaarouhetta, mutta monen vieraan laktoosivaivojen takia jätin sen pois. 



Ruusupursotus on ollut jo pitkään to do-listalla, nyt se pääsi vihdoin kokeiluun. Inspiraatio löytyi täältä.  Kerman joukkoon on lisätty tuorejuustoa vaahdon jämäkkyyden lisäämiseksi. Kakku sivellään kauttaaltaa kermavaahdolla ennen pursotusta. Pursotukseen käytetään Städterin 14 mm tähtityllaa. Se on sellainen tylla, joka kannattaa hankkia, sillä saa hyvät peruspursotukset kakkuihin ja muffinseihin! Kakkuun on suihkutettu lopuksi myös helmiäissprayta, se näkyy huonosti kuvassa. Värikkäällä spraylla saisi lisättyä kivasti kolmiulotteista vaikutelmaa!


Ruusukakku

5 munan sokerikakkupohja, leikattuna 3 osaan
Kostutus: vedellä laimennettua sitruunamehua

1. täyte (valkoinen täyte):
2,5 dl vispikermaa
1 prk valkosulkaa-limerahkaa
(100 g valkosuklaaruohetta)

Laita ensimmäiseen väliin kostutuksen jälkeen puoliksi leikattuja mansikoita, sen jälkeen täyte.

2. täyte (vaaleanpunainen täyte):
2,5dl vispikermaa
1 prk valkosuklaa-limerahkaa
1 pieni rasia pakastettuja mansikoita soseutettuna
1 liivatelehteä
2 rkl limemehua


1 kommentti:

  1. Kiitos kivasta vinkistä. Aion herkutella parin viikon päästä hiilari-ja rasvatankkauspäivänä. Sitä odotellessa kuolaan kuvan kakkua :D

    VastaaPoista